Taidehistorian tutkijana olen eniten kiinnostunut arkisista asioista ja 1900-luvusta. Miksi paikat, kaupunginosat, torit, kadut, aukiot ja talot näyttävät juuri siltä kuin ne näyttävät? Monumentit ja mestarit ovat vahvan tutkimusperinteen ansiosta tavallisia ympäristöjä paremmin turvassa uutta suunniteltaessa.

Löysin tutkimuskohteeksi asemakaavoituksen tehdessäni 1960-luvulla gradua 1920-luvun arkkitehtuurista, silloin väheksytystä klassismista, jonka yhtenäisiä alueita Helsingissä ovat Etu-Töölö ja Uusi Vallila.

Asumisen ja kaupunkien tarkastelussa painopiste siirtyi sitten 1950 luvulle. Uusin kirjani keskittyy rivitaloihin aikavälillä 1900-1960.

Taidehistorian koulutuksella kaupunkitutkimus on vahvoilla tutkiessaan asemakaavoitusta ja rakennusten arkkitehtuuria samassa yhtälössä. Rakennetun ympäristön ajalliset kerrostumat voi purkaa vain perehtymällä nopeasti vaihtuvien rakennustapojen, tyylien ja muotien historiaan. Joka hetkellä on omat arvonsa, toiveensa, mahdollisuutensa ja rajoituksensa.

Julkaisuni ja toimintani on liittynyt rakennussuojeluun.