Tässä näyttelyssä on esillä yli 200 alkuperäispiirustusta museon yhteensä yli puolen miljoonan piirustuksen kokoelmasta. Ne kertovat arkkitehtien autenttisella käsialalla kuuden teeman puitteissa, miten maa modernisoitui.

Kokoelma on museon peruskivi. Sen ensimmäisen työn Suomen valtio lunasti jo 1906 tulevan arkkitehtuurimuseon pesämunaksi. Piirustus on Eliel Saarisen kilpailuehdotus Haagin rauhanpalatsiksi.

Ensimmäinen suomalainen arkkitehtuurinäyttely järjestettiin Ritarihuoneella 1907, toinen 1914. Vuonna 1952 Eliel Saarisen perilliset lahjoittivat Suomen Arkkitehtiliitolle yli 250 piirustusta. 1956 SAFAn kuva-arkistosta tuli Suomen rakennustaiteen museo.

Ajankohtaisessa näyttelyssä iloitsen monesta asiasta. Hämmentyneenä tajuan myös, miten ratkaisevasti tämä piirustuskokoelma on johdattanut työtäni tutkijana.

Kun 1970-luvulla tutkin 1900-luvun alkupuolen kaupunkisuunnittelua ja arkkitehtuuria, löysin museolta Vallilan korttelin 555 syntyhistorian piirustukset Armas Lindgrenin laajan kokoelman kansioista. Arkistossa oli kaikki korttelin vaihtoehtoisten ratkaisujen luonnoksista pitkäksi venyneen rakennusvaiheen lukuisien pohjaratkaisujen ja julkisivujen yksityiskohtiin. Virallisista asiakirjoista löytyneet tiedot saivat visuaalisen hahmon.

Odottamaton aarre ohjasi 1981 valmistuneen väitöskirjani perusratkaisua. Se tarjosi mahdollisuuden kohdentaa 1900-luvun alun arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua koskeva tutkimus arkisen rakentamisen tasolla yhteen Vallilan ja yhteen Töölön umpikortteliin.

Armas Lindgrenin kokoelma herätti myös kysymyksen, kuka tämä arkkitehti oli. Mitä hän teki? Pääsin Suomen Akatemian tutkijana työhön, jonka valmistuminen museon tutkimuspäällikkönä 1988 on työurani huippuelämyksiä. Paitsi kaunista kirjaa sain arkkitehti Hannele Grönlundin kanssa tehdä Lindgrenin arkkitehtuurista näyttelyn, jolle alkuperäispiirustusten suuri määrä antoi Hannelen taitavan näyttelyarkkitehtuurin ansiosta runollisen hehkun.

Toimimme samaan tapaan Hannelen kanssa Erik Bryggmanin 100-vuotisjuhlanäyttelyssä 1991. Silloin sain näyttelyn yhteydessä julkaistuun kirjaan mukaan huomattavan tutkijajoukon. Artikkelien kirjo vastasi piirustusten laajaa valikoimaa.
Árkkitehtuurimuseon originaalien kokoelma on käsittääkseni koko maailmassa ainutlaatuinen paitsi suuruutensa vuoksi myös siksi, että vain murto-osa piirustuksista on jouduttu osatamaan, lähes kaikki ovat arkkitehtien tai heidän perillistensä lahjoittamia.

Suomalaisten arkkitehtien ammattiylpeys näkyy kauniisti siinä, että pääsy museon kokoelmiin on kunnia-asia jopa niin, että museon asiantuntijat saavat valita yksityisistä kokoelmista ne piirustukset, jotka parhaiten kertovat kunkin arkkitehdin saavutuksista samoin kuin itse kunkin tehtävistä omassa ajassaan.

Suuressa maailmassa piirustuksia myydään huutokaupoissa hirmuisilla hinnoilla. Niitä arvostetaan yksittäisinä taideteoksina.

Sain rajun kokemuksen tästä ollessani 1980-luvulla luentomatkalla Kanadassa. Pääsin Montrealissa tutustumaan Phyllis Lambertin mahtavan Canadian Center for Architecturen arkistoihin. Siellä originaalipiirustukset oli sijoitettu suurille hyllyilleen niin, että jokaista aarretta varten oli valmistettu sen omien mittojen mukainen kluuttilaatikko.